Historia
Shaolin wing chun kung fu on lähitaisteluun ja itsepuolustukseen tarkoitettu täyskontaktilaji. Se sisältää sekä aseettoman taistelun lisäksi myös asetekniikkaa. Sen historia juontaa juurensa legendaariseen Shaolin temppeliin Kiinassa. Lajin historian mukaan temppelissä oli harjoittelusali nimeltä Wing Chun Tang, eli vapaasti suomennettuna ikuisen kevään sali, joka oli omistettu korkean tason lähitaistelutekniikkojen harjoitteluun. Kun soturimunkkien temppeli tuhottiin Qing-dynastian aikana, temppelistä onnistui pakenemaan viisi munkkia. Yksi heistä oli apotti Shan Chi, jonka katsotaan olevan tyylisuunnan isä. Shan Chi opetti lähitaistelutaitoja eri puolilla Kiinaa, ja lopulta hänen oppilaistaan muodostui kaksi haaraa, jotka toisistaan tietämättä jatkoivat lajin opettamista eteenpäin. Lopulta myöhemmin Hong Kongissa vaikuttanut mestari Chu Chung Man yhdisti molemmat haarat ja muodosti nykyisin Suomessakin harjoiteltavan tyylisuunnan kokonaisuudessaan.
Liikesarjat
Lajin perusta on kuudessa aseettoman taistelun liikesarjassa, jotka ovat historiallisista syistä jakautuneet kahteen ryhmään. Liikesarjat Lin Kuen, Pen Kuen ja Fut Sau on tarkoitettu avoimeen maastoon, ja niille on ominaista laajemmat käsiliikkeet ja runsas liikkuminen. Nämä liikesarjat Shan Chi opetti perimätiedon mukaan vanhemmalle rikkaalle miehelle, jonka kotona oli paljon tilaa. Sen sijaan Saam Bai Fat, Wing Chun Kuen ja Jong Kuen ovat liikesarjoja, jotka Shan Chi opetti punaisen laivan oopperaseurueelle. Niiden luonteelle on ominaista ahtaisiin tiloihin sopiva vähäinen liikkuminen ja pienet käsiliikkeet. Kaikki kuusi liikesarjaa ovat kuitenkin toisiaan tukevia, saman kokonaisuuden osia. Aseetonta harjoittelua tukemaan on lisäksi korkeamman tason liikesarjoja rottinkirenkaan ja puisen harjoitusnuken kanssa. Aseliikesarjoja lajissa on lyhyelle kepille, keihäälle ja veitsiparille, mutta niitä ei keppiä lukuun ottamatta harjoitella koulussa.
Lajille ominaisia piirteitä
Shaolin wing chun kung fulla on selkeitä keskeisiä periaatteita, jotka tekevät siitä osaltaan ainutlaatuisen. Käytännössä nämä periaatteet eivät kuitenkaan toimi rajoittavana tekijänä, vaan toiminnan vapautta korostetaan. Keskilinja-ajattelu on erittäin vahvalla sijalla kaikissa tekniikoissa, unohtamatta kuitenkaan liikkumista vastustajan sivustoihin tai kaarevien iskujen käyttöä. Pehmeän ja kovan voiman yhdenaikainen käyttö tulee esille esimerkiksi samanaikaisissa torjunnoissa ja hyökkäyksissä. Vastustajan voimaa ei pyritä pysäyttämään, vaan sitä ohjataan, sen alta siirrytään tai se käännetään vastustajaa itseään vastaan (pehmeä kovaa vastaan). Samanaikaisesti hyökätään vastustajan puolustuksen heikkoihin kohtiin ja pyritään mahdollisimman tehokkaaseen iskuun (kova pehmeää vastaan).
Lajin voimankäyttö perustuu hyvin pitkälle jaloista muodostuvaan juureen ja painonhallintaan. Iskuissa käytetään vaihtoehtoisesti vartalon kiertoa tai sitten muissa lajeissa harvemmin tavattavaa "romahtavaa" voimaa. Kyse on vartalon nopeasta kokoonpuristamisesta, jolla nyrkiniskusta saadaan hyvin tehokas erittäin lyhyeltä matkalta. Harjoittelijan kehittyessä hän alkaa hyödyntää laajojen käsiliikkeiden, suuren ympyrän, sijasta pienempiä ja hienovaraisempia käsiliikkeitä, pientä ympyrää. Lajille on ominaista runsas käsityöskentely, jalkatekniikan kattaessa noin 30% toiminnasta. Lajinomaiset potkutekniikat eivät tyypillisesti nouse yli vastustajan lantion, mutta erilaiset askellukset ja jaloilla tehtävät horjutukset ovat yleisiä.
Shaolin wing chun kung fu sisältää periaatteellisesti tekniikkaa kaikilla otteluetäisyyksillä, mutta se on erikoistunut nimenomaan trapping-etäisyyteen. Tällä tarkoitetaan käytännössä lähietäisyyttä, jossa arjoittelija pyrkii ylläpitämään jatkuvan kosketuksen vastustajaan ja toimimaan pikemminkin tämän kosketuksen kuin näköaistin varassa. Trapping-etäisyydellä ei vielä varsinaisesti painita, mutta siltä on mahdollista käyttää esimerkiksi kyynärpäitä ja polvia hyökkäyksissä.
Lajin ero muihin wing chun -tyylisuuntiin nähden
Esimerkiksi Bruce Leen ansiosta maailmalla suuren suosion saanut Yip Manin haara on erillinen ja rinnakkainen Chu Chung Manin haaran suhteen. Vaikka haarojen välillä on niin paljon eroja, että voidaan melkein puhua kahdesta eri lajista, voidaan yhteisiäkin tekijöitä löytää. Yip Manin haarassa ei ole edellä mainittuja liikesarjoja, vaan harjoittelun tukena on tyypillisesti kolme muotoa, Siu Nim Tao, Cham Kiu ja Biu Tze. Näiden muotojen sisältö voidaan kuitenkin löytää myös Chu Chung Manin haaran liikesarjoista. Yksittäisten tekniikkojen suhteen voidaan todeta, että vaikka yhteisiä onkin useita, niiden takana olevat periaatteet eroavat joiltain osin.
Lähde ja lisätietoja: Shaolin Wing Chun Kung Fu
Katso myös: Wushu/Kung-Fu - Yleiskuvaus